Arrivederci Italia! Näkemiin! Kun lensimme tammikuussa 2020 alppien yli Italiasta Suomeen, en osannut aavistaa, että toukokuuksi suunniteltu paluu Italiankotiin siirtyy hämärään tulevaisuuteen.
Ei tullut kevättä ja kesää Venetossa. Ei toukokuuta ja keväistä Gardaa, ei kesäkuuta meren äärellä Toscanassa, ei heinäkuuta Gardajärven rannalla. Tuli jotain muuta. Koronaviruspandemia, joka pysäytti Italian, Suomen ja koko maailman.
Olemme jakaneet aikaamme, arkeamme ja elämäämme Suomen ja Italian välillä jo reilun kymmenen vuoden ajan. Vakituisesti asumme Helsingissa, mutta sydämeni on aina Italiassa. Italia on sieluni tila ja mieleni maisema. Keväällä 2006 saapuessani Firenzeen opiskelemaan tiesin heti tulleeni kotiin. Mieleni lepää italian kielessä, tunnelmassa, väreissä, elämäntavassa. Firenzen kevään jälkeen olemme palanneet säännöllisesti Italiaan noin kolmeksi kuukaudeksi joka vuosi. Firenzestä siirryimme Venetoon, Veronaan. Veronasta on tullut ankkuripaikkamme Italiassa, toinen kotimme. Monella lailla se ensimmäinen. Lasten ollessa pieniä vietimme puolenvuoden pätkiä Veronassa. Vauva-arki ja lasten taaperoaika Italiassa ovat olleet parhaita aikoja elämässäni. Ei huolta loskakeleistä tai välikausivaatteista. Sen sijaan leppoisia päiviä leikkipuistoissa sekä perhekerhossa, yhteisiä välipaloja, paljon jaettua iloa ja auringonlämpöä.
Lasten aloitettua koulunkäynnin Helsingissä Italian elämämme on siirtynyt lomarytmiin. Kesä- ja joululomat vietetään Italiassa, toisinaan myös hiihtolomat. Lomarytmin myötä olemme siirtyneet Veronan kaupungista Gardajärven rannalle. Viime kesät olemme viettäneet Gardassa sekä osittain Toscanassa meren äärellä.
Rakkauteni Italiaan on vuosien varrella vain syventynyt ja vahvistunut. Tiedän, että supisuomalaisena italiaa taitavana perheenä, joustavin etätyömahdollisuuksin, vain lyhyitä pätkiä Italiassa asuvina, olemme voineet napata ”rusinat pullasta” tai ”tomusokerin pandorosta”. Olemme kuitenkin onnistuneet luomaan vahvan ystävä- ja tuttavaverkoston, jonka myötä olemme juurtuneet Italiaan ja jonka vuoksi haluamme aina palata. Italialaiset ystävämme ihailevat usein Suomea ja lapsiamme on ihasteltu. Erityisesti lasten ollessa pieniä he keräsivät ihailevaa huomiota osakseen. Busseissa ja junissa matkustaessamme löytyi aina silittelijöitä, sylittelijöitä, suukottelijoita. Eivät vain vanhemmat rouvat olleet ihastuneita pojistamme, myös nuoret miehet halusivat jutella ja leikittää. Muun muassa tätä piirrettä rakastan Italiassa ja italialaisissa – lapset huomataan, lapsia ihastellaan. Lastemme on kehuttu olevan ben educati – hyvin kasvatettuja, heidän eloisuuttaan, sosiaalisuuttaan ja kielitaitoaan on ylistetty. Toisaalta vilkkaat poikamme ja äänekäs perheemme on saanut myös paheksuvia katseita. Milanoon menevässä junassa pienen taaperon kiukkukohtauksia on kommentoitu lapsen olevan troppo rumoroso – liian äänekäs. Venetsiassa, vaporetto-reissuilla potkulautoinemme olen kuullut mukistavan ”gli stranieri – ulkomaalaisista”. Näissä tilanteissa en yleensä malta olla sanomatta kohteliaasti italiaksi, että olemme suomalaisia ja pahoittelut jos potkulauta tms. häritsee. Yleensä tästä syntyy lopulta rakentava keskustelu.
Kielitaito on ehdottomasti se vahvin avain, joka on auttanut meitä kotiutumaan ja juurtumaan vahvasti Italiaan. Rakkaus italian kieleen ja murteisiin. Kieltä taitavina olemme luoneet hyviä suhteita italialaisiin naapureihin, lempijätskibaarien pitäjiin, ravintoloiden omistajiin. Kun esikoisemme oli alle vuoden ikäinen hän otti jokelteluunsa rytmin ja painotuksen veneton murteesta. Olin tuolloin asiantuntijavaihdossa Veronan kolmannen iän yliopistossa ja lapsikin vietti jonkun verran aikaa veronalaisten ikäihmisten seurassa. Ilo oli varmasti molemminpuolista. Iloinen ja sosiaalinen vauva nautti ihastelusta, ikäihmiset suloisesta suomalaisesta maskotistaan. Lapsi sai usein kuulla olevansa ”buono come il pane” – hyvä kuin leipä. Mikähän mahtaisi olla suomenkielinen vastine tälle sanonnalle. Syötävän suloinen?
Oma sydämeni läikähtää siitä ilosta, että olemme voineet nauttia jo yli vuosikymmenen kahden maan ja kulttuurin rikkaudesta. Lapsemme ovat kasvaneet, jos eivät kaksikielisiksi, niin kuitenkin italiankielentaitoisiksi. Monet lasten syntymäpäivät on vietetty Italiassa, ystävien parissa. Monista paikoista Venetossa ja Toscanassa on tullut meille hyvin rakkaita. Tämän koronakevään ajan olemme olleet hyvin tiiviisti yhteydessä Italiassa asuviin ystäviin, pitäneet virtuaalisia aperitivotapaamisia, pojat ovat pelanneet yhdessä Italiassa asuvien ystävien kanssa, kuulumisia on vaihdettu ja viestejä välitetty usein. Ajatuksemme ovat usein Italiassa. Italiassa sydämemme on kotona.