Firenze. Ensimmäinen sydämeni koti Italiassa. Saavun Firenzeen opiskelijavaihtoon helmikuussa 2006. Otan taksin Santa Maria Novellan juna-asemalta vuokra-asuntoon Santo Spiriton kaupunginosassa. Olen tankannut italiaa kielikursseilla Helsingin yliopistossa. Tiedän, että h ”akka” on italiassa hiljainen, eikä se pääsääntöisesti äänny. Tiedän myöskin sen, että tämä ei päde toscanan murteeseen. Hyppään reippaasti taksiin selvitettyäni kunniakkaasti italiaksi taksin olevan vapaa. Sitten seuraa hämmennys. Olen sanonut kuljettajalle osoitteen Via della Chiesa (kiesa) ja saan vastaukseksi ”aaa, sii, via della hhiessa”, toistan osoitteen ja sama vastaus, ”si, si via della hhiessa”. Olen törmännyt heti toscanan murteeseen ja paksuun hoohon.
Pääsen perille asuntoon, joka on kotini seuraavien kuukausien ajan. Rakastun välittömästi, massiiviseen puuoveen ja ahtaaseen, kapeaan portaikkoon, joka vie minut suloiseen asuntoon. Ensimmäisenä iltana tapaan kaupungilla aiemmin Firenzeen saapuneen suomalaisen opiskelutoverin. Kuljemme tummassa talvi-illassa Ponte Vecchion yli. Olen lumoutunut. Tuntuu kuin kulkisin kulisseissa. Vaikka myöhemmin opin väistelemään turistiruuhkia ja valitsen kotimatkalleni mieluusti toisen sillan, on ensi hetkestä selvää, että Italia on minulle ennen muuta esteettinen kokemus. Talojen lämpimät väri, ikkunaluukut, valurautaparvekkeet. Kaupngin viehättävät kapeat kujat, jotka säilyttävät salaisuuden viimeiseen asti, paljastaen viimehetkellä jostain kulmauksesta tai kujan päästä Santa Maria del Fioren tuomiokirkon mahtavan kupolin. Renessanssiarkkitehtuurin mestarillisen taidonnäytteen. Kaupungin paikoittaista roskaisuutta ja rapistuvia rakennuksia en edes huomaa. Olen auttamatta rakastunut. Rakastunut Italiaan ja italian kieleen.
Myös italian kieli on ollut minulle alusta asti hyvin voimaakkaasti esteettinen kokemus, pehmeästi soljuvaa musiikkia, jonka ääntäminen tai kuuntelminen tuottaa hyrräävää mielihyvää. Musiikkia! Kuunnelkaa italialaista musiikkia! Niin opitte italian oikean rytmin ja painotuksen. Tätä korosti italiankielen opettajani Firenzessä ja tähän olen aina pyrkinyt. Oikeaan puhumisen rytmiin ja ääntämiseen. Nautinnollista ja niin kovin, kovin turhauttavaa, koska kaikki ei suinkaan aina suju niikuin tanssi, tai musiikki. Itse en ole juuri koskaan tyytyväinen omaan italian kielentaitooni, mikä takaa sen, että kyseessä on loputon projekti. Italiasta tai italian kielestä ei voi saada tarpeekseen.
Kevät Firenzessä kuluu hujahtaen, runsaita, värikkäitä kuukausia täynnä monenlaisia kokemuksia. Heinäkuun lopulla koittaa paluu Suomeen. Viimeisinä päivinä olen purskahtaa itkuun kirjakaupassa, kun oivallan, että minun on palattava Suomeen, juuri kun kieli alkaa avautua minulle. Juuri, kun alan vihdoin olla kykenvä ilmaisemaan itseäni italiaksi. Tiedän, että tällä tiellä haluan pysyä. Haluan palata Italiaan, Toscanaan, Firenzeen.
Keväästä 2006 alkoi matkamme Italiantiellä. Olemme siitä lähtien palanneet Italiaan säännöllisesti vuosittain muutamaksi kuukaudeksi. Toscanasta siirryimme Veronaan Venetoon. Aluksi Veronaan saapuessa minut valtasi muutamaksi päiväksi tunne, Ihanaa olla Italiassa, mutta tämä ei ole Firenze. Puheen rytmi tuntui vieraalta, eikä italia meinannut sujua. Vuosien myötä Pohjois-Italiasta on kuitenkin tullut koti. Sanon usein leikilläni, että sydämeni sykkii Toscanalle, Venetsia on sieluni maisema ja Verona on hiukan kuin järkiavioliitto. Miellyttävän kokoinen kämmenelle mahtuva kaupunki, jossa on ollut helppoa ja mukavaa viettää arkea pienten lasten kanssa. Kaikki on lähellä. Vuosien myötä kiintymykseni Veronaan ja Gardajärven seutuun on vahvistunut ja syventynyt. Veronakin tuntuu vahvasti sydämen kodilta. Mutta Toscanaan palaamme aina. Veronasta pääsee kätevästi parissa tunnissa junalla Firenzeen. Viikonloppulomat tai päiväretket Firenzessä ovat kuuluneet säännöllisesti ohjelmaamme Italiankuukausien aikana. Vuonna 2017 olimme joululomalla Monte Catini Termessä Toscanassa. Kävimme kylpylässä ja pukuhuoneessa keskustelin erään italialaisen rouvan kanssa. Jälleen kerran italiani perusteella meidän arveltiin asuvan Torinossa. Keskustelun kuluessa sain vinkin vierailla joskus Populoniassa Toscanan rannikolla. Tämän vinkin perusteella olemme päätyneet viettämään viime vuosina muutaman kesälomaviikon etruskirannikolla, San Vincenzossa lähellä Populoniaa. Vaikka tänä kesänä 2020 emme päässeet suunnitellusti viettämään kesäkuuta jo tutuksi tulleeseen lomakotiimme San Vincenzon pienessä rantakaupungissa, palaamme aina. Takaisin Italiaan ja takaisin Toscanaan.